Siirry pääsisältöön

Puolikuu -korvakorut

 Ensimmäinen puolikuukorvis oli pääväriltään musta, vaaleanpunaisella renkaalla. Samalla rinnalle syntyi Aurinkoinen -korvikset.


Nämä molemmat korvikset syntyivät myös jo ennen verkkokaupan perustamista kokeiluna, kuten monet muutkin Nansuskorun koruparit. Puukorujen valmistus ei ollut vielä kunnolla alkanut, oli tehty vain joitain kokeiluja ja korunosia oli muutamia jäljellä varastossa. 

Niinpä lähdettiin kokeilemaan ja kokeilun tuloksena syntyi ensin Puolikuu, silloin vain vaaleanpunaisella renkaalla. Kokeilu kantoi hedelmää ja nimenomaan ensimmäinen puolikuu vaaleanpunaisella renkaalla on jo useamman kerran myyty loppuun varastosta.

Jonkin varaston loppumisen seurauksena Puolikuuperhe lähti laajenemaan muutamalla muullakin värillä eli keväisellä vihreällä, keltaisella ja oranssilla. 

Vihreä Puolikuu

Keltainen Puolikuu

Oranssi Puolikuu

Myöhemmin keskellä oleva värikäs ympyrä sai rinnalleen myös kolmion muutamassa värissä. Keltaisena, oranssina ja vaaleanpunaisena. 

Keltainen Puolikuu kolmiolla

Oranssi Puolikuu kolmiolla

Vaaleanpunainen Puolikuu kolmiolla

Puolikuukorviksissa korunosat ovat mustaa nikkelitöntä korumetallia ja näin ollen turvallisia käyttää. Kirurginterästä ne eivät valitettavasti ole, joten täysin allergiavapaata materiaalia eivät ole. Puolikuut ovat muiden puukorvakorujen tapaan superkevyet, vaikka ovatkin kooltaan näyttävät korvakorut. 

Puolikuukorvikset ovat isot ja näyttävät korvakorut. Sopii kaikkiin vuodenaikoihin. Mukana tulee silikoniset korutapti, joten korvikset pysyvät talvellakin huivien, korkeimpien kaulusten ja pipojen kanssa paremmin menossa mukana.

Mikä on sun suosikkiväri?

Tästä pääset suoraan valtisemaan omat Puolikuusi verkkokaupasta. 

Aurinkoista syysviikkoa!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mistä Nansuskorun verkkokauppa sai alkunsa?

Syksyllä 2020 pandemian jyllätessä olin ollut etätöissä noin puoli vuotta eikä loppua näkynyt. Kaikki oli pandemian takia tauolla tai ainakin hyvin rajoitettua. Olin toki päivät töissä, vaikkakin kotona ja arki pyöri, mutta iltamenot olivat vähentyneet huomattavasti sekä omien että lasten harrastusten rajoitusten takia.  Tämän lisäksi olin jo pitkään kaivannut jotain muutakin harrastusta, josta ehkä voisi tulevaisuudessa syntyä jopa jonkinlainen sivutyö. Olin miettinyt kaikenlaista, mutta mikään ei oikein saanut tuulta purjeisiin. Eräänä iltana lamppu sitten syttyi, kun näin mainoksen eräästä korunosia myyvästä verkkokaupasta. En ole mikään käsityöihminen ja oikeastaan tämä innostus yllätti itsenikin, mutta alkaisin tekemään koruja. Tilasin riipuksia ja muita korun osia ja aloin tekemään. Koruilun parissa alkoi vierähtämään ilta jos toinenkin ja samalla sen avulla sai hyvin työ- ja muut asiat nollattua.  Nälkä kasvoi syödessä ja syntyi ideaa idean perään. Tässä vaiheessa oli tarkoituks

Nansuskorun korusuunnittelu

Kaikki Nansuskorun korut suunnitellaan sopivaksi sekä arkeen, että juhlaan. Materiaalina on käytetty pääasiassa puuta, mutta myös metallia. Nansuskoru keskittyy kevyisiin puukorvakoruihin ja metallikorujen valikoima on hieman suppeampi. Koruissa käytettävät materiaalit ovat pääasiassa valmiita, niitä ei siis tehdä itse. Puukorut ovat kevyitä käyttää ja materiaalina pyritään käyttämään allergiaystävällisiä tuotteita. Kaikki korunosat ovat nikkelittömiä ja osa on myös kirurginterästä, mitä voidaan pitää täysin allergiaystävällisenä.  Asiakkaiden toiveita pyritään kuuntelemaan ja valikoimaa kehitetään jatkuvasti. Joitakin koruja on saatavilla personoidusti.  Mikäli mielessä on tietynlainen koru tai väriyhdistelmä olemassa olevista malleista, kannattaa laittaa viestiä vaikkapa sähköpostilla tai verkkokaupan yhteydenottolomakkeen kautta. Sen jälkeen voimme lähemmin keskustella millainen koru olisi toiveissa.  Käy kurkkaamassa valikoimaa  täältä Musta lehtikoru Pihlaja Mukavaa syysviikkoa!

Puukiekkoriipukset

Puukiekkoriipukset ovat yksi ehdoton korvakorusuosikki Nansuskorun verkkokaupassa. Ne, kuten monet muutkin korut syntyivät ikäänkuin vahingossa kokeilemalla enkä olisi koskaan voinut kuvitellakaan millaisen suosion ne saavuttavat.  Mustat ja ruskeat puukiekkoriipukset Puukiekkoriipukset ovat nimestä huolimata tapilliset korvakorut. Niissä ei siis ole koukkua vaan ne kiinnitetään tapilla, jonka taustana on silikoni- tai metallitausta. Tappi itsessään ja myös metallitaus ovat ruostumatonta terästä eli niitä voidaan pitää erittäin allergiaturvallisina. Tappi on kiinnitetty puuosaan koruliimalla joka on erittäin kestävää, kunhan se on saanut kuivaa kunnolla. Puukiekkoriipusten tappi on kirurginterästä Korvakorumallia on kaksi erilaista. Ensimmäinen on mustaruskea, jossa musta kiekko on ylempänä, mustan kiekon halkaisija on 20mm ja alaosa on ruskea. Ruskean kiekon halkaisija on 25mm ja kiekot on yhdistetty toisiinsa ruusukullan värisellä metallirenkaalla.  Aluksi oli vain tämä mustaruskea v